Valitse oma tapasi viettää Energiansäästöviikkoa

Lokakuussa viikolla 41 vietetään Tokaluokkalaisten energiansäästöviikkoa. Koulut voivat toki valita vapaasti jonkin muunkin ajankohdan, jolloin viettävät teemaviikkoa. Aihe on aina yhtä ajankohtainen. Kannattaa kuitenkin hyödyntää Hei, kaikki toimii! -energiaopetuspakettia.

Vuosittain noin 25 000 tokaluokkalaista, eli lähes puolet ikäluokasta tutustuu energiaan ja sen järkevään käyttöön Hei, kaikki toimii! -materiaalin avulla.

Tokaluokkalaisten energiansäästöviikkoa vietetään samaan aikaan kuin valtakunnallista Energiansäästöviikkoa. Tukijoiden ansiosta opetusmateriaali on kouluille maksuton.

Energiansäästöviikko on hyvä lähtölaukaus tehokkaan energiankäytön edistämiseksi kouluissa, joissa oman energiankäytön hallintaa vasta aloitellaan. Energiansäästöviikon aineistoista saa valmista materiaalia omien tempausten suunnitteluun.

Yhtä hyvin Energiansäästöviikon viettäminen sopii oppilaitoksille, joissa energiatehokkuuden tavoittelu on jo osa arkipäivää. Teemaviikon aikana voi palauttaa muistiin aikaisemmin opittuja asioita tai laajentaa energia-aiheen käsittelyä uusilla tavoilla. Viikkoa voi viettää monella tavalla omien voimavarojen ja taitojen mukaisesti.


Viikko huipentuu energiakilpailuun

Tokaluokkalaisten energiansäästöviikko huipentuu energiakilpailuun,
jonka monet energiayhtiöt järjestävät alueellaan. Kannattaa kysyä kilpailusta paikalliselta energiayhtiöltä ja osallistua siihen oman luokan kanssa.

Tukijoiden yhteystiedot 2013.pdf

Lue lisää kilpailun säännöistä.

Kuvia ja kertomuksia teemaviikolta ja energiakilpailusta.


Educa_231.jpg

 

Opetuspaketteja sponsoroivat vuonna 2013 seuraavat yhtiöt:
(tarkat yhteystiedot Tukijayhtiöiden yhteystiedot 2013.pdf)

Alajärven Sähkö Oy
Energiapolar Oy
E.ON Kainuu Oy
Etelä-Savon Energia Oy
Etelä-Suomen Energia Oy
Fortum Oyj
Forssan verkkopalvelut Oy
Haminan Energia
Helsingin Energia/Energiakeskus
Helsingin kauypungin energiansäästönneuvottelukunta
HKR-rakennuttaja
Hyvinkään Lämpövoima Oy
Iin Energia Oy
Imatran Seudun Sähkö Oy
Jakobstads Energiverk
Joroisten Energialaitos
Jylhän Sähköosuuskunta
Katternö Group
Kemijärven Kaukolämpö Oy
Kemin Energia Oy
Keminmaan Energia Oy
Keravan Energia Oy
Keuruun Sähkö Oy
Kiteen Lämpö Oy
Koillis-Satakunnan Sähkö Oy
Kokoemäen Sähkö Oy
Kokkolan Energia
Korpelan Voima kuntayhtymä
Kotkan Energia Oy
Kronoby Elverk
KSS Energia Oy
Kuopion Energia Oy
Kymenlaakson Sähkö Oy
Köyliön-Säkylän Sähkö Oy
Lahti Energia Oy
Lammaisten Energia Oy
Lappeenrannan Energia Oy
Lempäälän Lämpö Oy
Lehtimäen Sähkö Oy
Leppäkosken Sähkö Oy
Mäntsälän Sähkö Oy
Mäntän Kaukolämpö Oy
Naantalin Energia Oy
Nurmijärven Sähkö Oy
Oulun Energia, Siirto ja jakelu Oy
Oulun Seudun Sähkö
Outokummun Energia Oy
Lännen Voimayhtiöt c/o Paneliakosken Voima Oy
Paneliakosken Voima Oy
Parikkalan Valo Oy
Pietarsaaren Energialaitos
Pohjois-Karjalan Sähkö Oy
Pohjolan Voima Oy
Pori Energia
Porvoon Energia Oy
Raahen Energia Oy
Rantakairan Sähkö Oy
Rauman Energia Oy
Rovakaira Oy
Rovanimen Energia konserni
Sallila Energia Oy
Seinäjoen Energia Oy
Suomen Sokeri Oy
Tammisaaren Energia Oy
Tampereen Säkhölaitos
Tornion Energia Oy
Tornionlaakson Sähkö Oy
Turku Energia Oy
Vaasan Sähkö Oy
Vakka-Suomen Voima Oy
Valkeakosken Energia Oy
Vantaan Energia Oy
Varkauden Aluelämpö Oy
Vatajankosken Sähkö Oy
Vattenfall Oy
Vimpelin Voima Oy
Ålands Elandelslag
Ääneseudun Energia Oy