Ilmanvaihto valmiiksi talveen

Näillä toimenpiteillä varmistat, että kotisi on talvella sopivasti lämmin, energiatehokas ja terveellinen, asutpa sitten pien- tai kerrostalossa.

Kerrostalossa huoltoyhtiö huolehtii valtaosasta lämmitysjärjestelmiin liittyvistä toimenpiteistä, mutta asukkaallekin jää huolehtimista. Pientalossa asukkaan vastuulla on enemmänkin muistettavaa.

Ilmanvaihtokoneen perushuollon, kuten suodattimen vaihdon, sekä vuodenaikojen mukaan tarvittavat säädöt voi opetella huoltoammattilaisen avustuksella, mikäli laitteen ohjekirjan opastus tuntuu vaikealta. Patterien termostaattien toiminta on helppo testata itsekin ja vesikiertoisten pattereiden ilmauskin sujuu useimmilta. Samalla voi varmistaa, etteivät huonekalut tai verhot ole pattereiden edessä, jolloin lämpö ei pääse kiertämään huonetilaan eikä termostaattikaan säädy oikein.

Pientaloasukkaat osaavat usein tehdä tarvittavat lämmityslaitteiden säädöt itse. Ennen lämmityskautta on myös hyvä tarkistaa, että poltin tai kiertovesipumppu toimivat moitteetta. Jos ongelmia ilmenee, huollon saa syksyllä helpommin kuin kovilla pakkasilla.

Varo samanaikaista lämmitystä ja jäähdytystä

Lämmityskauden käynnistyessä riski yhtäaikaiseen lämmitykseen ja jäähdytykseen on olemassa, mikäli asunnon lämmitys- ja jäähdytyslaitteet ovat samanaikaisesti päällä. Ilmanvaihto- ja jäähdytyslaitteiden viilennysasetus tai mahdollinen automaattiviilennys on muistettava kytkeä pois päältä.

Samalla tarkistetaan, että ilmanvaihtokoneen lämmöntalteenotto on varmasti päällä. Energiataloudellisuutta merkittävästi parantava lämmöntalteenotto on vakiona 2000-luvulla asennetuissa pientalon teholuokan ilmanvaihtokoneissa, vanhemmissakin koneissa mallista riippuen.

Onko ilmanvaihtokoneessa lämmöntalteenoton automatiikka? Jos ei, asukkaan pitää kytkeä se syksyllä päälle ja keväällä pois.

Ilmanvaihdon energiankulutukseen vaikuttaa myös puhallinteho, jota on järkevää säätää tarpeen mukaan. Maksimitehoa tarvitaan vain silloin, kun laitetaan ruokaa, saunotaan tai vaikkapa kuivatetaan pyykkejä. Minimiteholle laite kannattaa säätää silloin, kun kotona ei olla.

Vähennä vedon tunnetta näin

Ilman viilentyessä vedon tunne saattaa houkutella nostamaan huonelämpötiloja suositusten yläpuolelle. Ennen kuin käsi käy termostaatille, tarkista ikkunoiden tiivisteet ja varmista, että raitisilmaventtiilit tuloilmaikkunoissa ja muissa ilmaventtiileissä ovat talviasennossa. Näin talvella liiankin tehokas painovoimainen ilmanvaihto hidastuu ja vedon tunne vähenee.

Älä sulje raitisilmaventtiileitä talvellakaan kokonaan.

Vedontunnetta saattaa aiheuttaa myös liian matalalle säädetty ilmanvaihtokoneen tuloilman jälkilämmitysvastuksen tai lämmitysvesipatterin lämpötila-asetus. Oikea ja energiatehokas lämpötila tuloilmalle on 16–17 astetta. Korkeampi lämpötila voi jopa sotkea koneellisen ilmanvaihdon toimintaa, joten tarkkana kannattaa olla.

Kausihuoltotyöt pähkinänkuoressa:
  • Tarkista lämmitysjärjestelmän toiminta. Säädä termostaatit ja seuraa huonelämpötiloja. Oleskelutiloissa sopiva lämpötila on 20–22 astetta.
  • Kytke ilmanvaihtolaitteesta viilennysasetus pois päältä ja lämmöntalteenotto päälle.
  • Säädä ilmanvaihtokoneen jälkilämmitys 16–17 asteeseen.
  • Ilmanvaihtoventtiilit käännetään talviasentoon, mutta ei suljeta kokonaan.
  • Säädä ilmanvaihdon puhallintehoa tarpeen mukaan arjessa.



Oliko artikkeli hyödyllinen?

Sivua päivitetty viimeksi 22.11.2017